Ensi vuoden syksynä kaikki Siuntion oppilaat kirmaavat upouuteen taloon, kun koulu alkaa. Kesällä 2022 valmistuu Siuntion sivistys- ja hyvinvointikampus vain muutaman sadan metrin päähän juna-asemasta.
Kampukseen muuttavat suomen- ja ruotsinkieliset esikoulut, suomenkielinen Aleksis Kiven koulu, Sjundeå svenska skola, kirjasto, Walkers-nuorisotila, etsivä nuorisotyö, kuntouttava työpajatoiminta (Työpaja Virta), perhekeskus ja harrastetoiminta.
– Tärkeintä on, että oppilaat ja henkilökunta saavat terveet ja turvalliset tilat. Sivistys- ja hyvinvointikampus mahdollistaa Siuntion kehittymisen ja kasvamisen, sanoo kunnan tekninen johtaja Markus Moisio.
Uusi rakennus on kaksikerroksinen ja siinä on noin 14 400 neliötä. Investointi maksaa Siuntiolle 30 miljoonaa euroa.
Sivistys- ja hyvinvointikampus päätettiin rakentaa, kun Aleksis Kiven koulun vanhassa rakennuksessa paljastui pahoja sisäilmaongelmia. Vanhan rakennuksen purkutyöt aloitettiin heinäkuussa 2020 ja rakennustöihin päästiin lokakuussa. Uusi rakennus valmistuu kesän kynnyksellä 2022.
Kampus lämpiää pääsääntöisesti maalämmöllä. Kovilla pakkasilla voidaan lisäksi käyttää kaukolämpöä. Rakennukseen tulee myös aurinkopaneeleja, joiden teho vastaa vähintäänkin talon jäähdytystarvetta kesäisin.
Kampus mahdollistaa yhteistyön
Aleksis Kiven koululla on noin 480 oppilasta vuosiluokilla 1–9 ja 60 työntekijää. Rehtori Pauliina Smolander näkee sivistys- ja hyvinvointikampuksessa upean tulevaisuuden.
– Kampus antaa monenlaisia mahdollisuuksia yhteistyöhön, koska niin moni kunnan toiminto tulee siihen. Työntekijät ovat tyytyväisiä, kun he saavat työskennellä hyvissä tiloissa ja pystyvät hyödyntämään kaikkia taitojaan – seinät eivät ole esteenä, Smolander hehkuttaa.
Uudessa kampuksessa on avoimia oppimistiloja, siirrettäviä seiniä ja monikäyttötiloja. Oppilaat saavat yksilöidympää opetusta kuin aiemmin, sillä uudessa kampuksessa opettajat voivat huomioida oppilaiden tarpeita paremmin.
Sjundeå svenska skola on 180 oppilaan koulu ja sillä on 24 työntekijää. Rehtori Katarina Lodenius odottaa tulevalta kieliryhmien väliseltä yhteistyöltä paljon. Henkilöstöhuone on yhteinen, joten kanssakäyminen on luonnollista.
– Voimme hyödyntää toistemme vahvuuksia. Alakouluna meillä ei ole aineenopettajia, mutta Aleksis Kiven koululla heitä on. Kampuksella on myös aineenopetusluokkia, joita voimme käyttää, Lodenius sanoo.
Uudessa rakennuksessa toimintatavat muuttuvat. Opettajat antavat enemmän yhteisopetusta ja tekevät enemmän yhteistyötä keskenään kuin nyt. Lodenius pitää erittäin myönteisenä sitä, että kirjasto tulee saman katon alle.
Koulujen oppilashuolto sijoittuu perhekeskukseen, joka tulee kirjaston viereen. Perhekeskuksessa toimivat myös neuvola ja matalan kynnyksen perhetyö.
Siuntiolaisille tapahtumasali
Siuntion kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkö Maarit Tuomisto iloitsee kirjaston viereen tulevasta monitoimisalista. Siinä voidaan järjestää kunnanvaltuuston kokoukset, kulttuuritapahtumia, konsertteja, näyttelyitä ja liikuntatapahtumia.
– Siitä tulee kaikkien siuntiolaisten yhteinen tila. Tällainen tila Siuntiosta on puuttunut, toteaa Tuomisto.
Kampukseen rakennetaan myös täyden koripallokentän kokoinen liikuntasali, jonka käyttöaste on iltaisin sata prosenttia. Iltaisin kampuksella toimivat myös Hiiden opisto, Kirkkonummen kansalaisopisto ja Siuntion musiikkiyhdistys. Lisäksi eri yhdistykset voivat järjestää tiloissa kokouksiaan ja muita tilaisuuksiaan.
– Sivistys- ja hyvinvointikampus palvelee kaikkia siuntiolaisia vauvasta vaariin, Pauliina Smolander tiivistää.