Hangon Satama on Suomen neljänneksi suurin kaupallinen satama. Pääsatama on Länsisatama, jonka kautta teollisuuden ja kaupan tuonti ja vienti hoidetaan – suurimpina yksikköliikenne, trailerit, rekat ja kontit. Myös metsäteollisuuden tuotteet kulkevat pääosin tämän sataman kautta. Metsäteollisuuden tuotteista 70 % tulee satamaan rautateitse. Ulkosatama keskittyy enimmäkseen autotuontiin, ja Koverharin satama irtolastiin. Hangon Satama toimii vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.
Hangon Sataman kannalta tärkeimmät huomiot kiinnitetään sujuvaan, turvalliseen ja vähäpäästöiseen liikenteeseen satamaan ja satamasta pois. Tällä tavalla turvataan toiminnan kilpailukyky pitkässä juoksussa. Yhtiön tavoitteena on edelleen lisätä liikennettä tulevaisuudessa.
Hangon satamien toiminta tehostuu ja palvelut paranevat, kun pitkään suunnitelmissa ollut Hanko-Hyvinkää-radan sähköistys toteutuu. ”Sähköistetty rata ulottuu myös Hangon satamiin. Näin kilpailukykymme kohentuu huomattavasti, kun vetureiden vaihdot jäävät pois ja liikennekustannukset alenevat. Uudistettu rata on erittäin myönteinen asia koko alueelle, joten myös kunnat ovat edistäneet hanketta aktiivisesti”, Hangon Satama Oy:n toimitusjohtaja Anders Ahlvik kertoo.
Radan sähköistys on myös ympäristöteko, kun dieselveturit korvataan tälläkin rataosuudella sähkövetureilla. Se sopii myös hyvin Hangon Satama Oy:n ympäristötavoitteeseen olla oman toimintansa osalta hiilineutraali vuonna 2024.